Yleisön pyynnöstä tämä päivitys kertoo suuren suosion saaneista
laku- vaahtokarkkipullista (ja siinä sivussa niistä muutamasta muusta, joita sillä kerralla väsättiin. Laku-vaahtokarkkipullat ovat kuitenkin antaneet nimensä koko satsille, sillä ne ovat saavuttaneet julkisuutta myöhemminkin. Tämä tarina kertoo kuitenkin siitä ensimmäisestä kerrasta, se on tosi ja kertojat elävät). Kävi nimittäin niin, että päivänä eräänä Kokeilevan Konditorion väki kokoontui taas kommuuniinsa ja mitäs muuta tämä porukka osaisi yhdessä tehdä kuin leipoa. Tällä kertaa päätettiin pistää tulemaan jotakin perinteistä, ja mikäs olisi sen tavallisempaa kuin pulla! Vähän silloin vielä tiedettiin siitä kuinka epäperinteistä pullaa oli uunista tuleva.
Marssittiin siitä sitten kauppaan ja mietittiin, mitä pullan sisälle laitettaisiin. Ideat seurasivat toisiaan ja sovittiin, että kukin sai hyllyistä kerätä mukaansa, mitä sopivaksi katsoi. Lopulta kassalle sitten ladattiin muun muassa mansikkamarmeladia, vaniljacremeä, lakritsia, vaahtokarkkeja ja salmiakkisuklaata. Kotona päätettiin, että tehdään ihan semmoinen reiluhko taikina, kun on kerran kolme leipojaakin. Reiluhko tarkoitti meille sellaista (jos oikein muistan) puolentoista litran taikinaa. Rakkaan asuntomme pöytätila on kuitenkin merkittävästi rajallinen (vaikka toki ainahan voisi mennä huonomminkin), ja käytännössä se pakotti ottamaan taikinasta aina vain pienen osan kerrallaan käsittelyyn. Eihän siinä sinänsä mitään, aikaahan meillä oli koko yö, mutta järjestelyn seurauksena loistavasti kohoava taikinamme oli aina leivonnan aikana turvonnut entisiin mittoihinsa eikä kertakaikkiaan tuntunut ikinä loppuvan. Jossain vaiheessa alkoi epätoivo jo vallata mielen, kun taikinaa riitti aina vaan. Itse taikinahan muuten siis oli sinänsä ihan normaali peruspullataikina, jonka reseptin voi bongata vaikka vehnäjauhopussin kyljestä tai soittamalla äidille.
Ei pulla tapa ja taikinaan ei huku
kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan.
Tosin silloin kyllä jo pelotti, että tähän taikinaan hukutaan.
Mutta syntyihän siitä niitä pulliakin. Eikä tosiaan ihan tavallisia pullia. Taikinamöntti kerrallaan kaulittiin levyksi ja siitä paineltiin IKEA:n isolla juomalasilla pyörylöitä. Laku-vaahtokarkkipullien aikaansaamiseksi pyörylän keskelle palat lakua ja vaahtokarkkia, mutta varioidahan voi aina pistämällä myös esimerkiksi pelkän lakun, salmiakkisuklaan palasen, marmeladia tai mitä nyt sitten mieleen juolahtaakaan. Sitten pyörylä nyytiksi, josta pyöriteltiin pulla. Tässä kohtaa kannattaa olla varsin huolellinen, ettei taikina jää jostain kohti liian ohueksi tai nyyttiin helposti aukeavia saumoja, rei'istä puhumattakaan, vaahtokarkki nimittäin on semmoinen epeli, että se uunissa sulahdettuaan pyrkii pullasta pihalle, jos suinkin vain sopivan raon löytää. Makuunhan karkulaisen onnistunutkaan pako ei sinänsä vaikuta, mutta ulkoiseen tahmeuteen ja estetiikkaan kyllä. Ja kun nyt estetiikasta tuli puhe, niin kerrottakoon vielä, että koska pienet pullanöösit olivat erilaisista sisuksistaan huolimatta ulkoapäin ihan samannäköisiä, täytyi meidän keksiä, kuinka pullat paistamisen jälkeen erottaisi toisistaan. Onneksi kaapista löytyi monia erilaisia nonparelleja ja strösseleitä, joilla pullat koristella. Söpöjähän niistä tuli! Sitten mietittiin, minkähänlaiset strösselit sitä kuvasivatkaan minkäkinlaisia pullia. Kirjoitettiin me lunttilappu.
Mutta voi että ne oli sitten hyviä! Suosittelemme lämpimästi kokeilemaan joskus. Tosin pitänee varoittaa, ettei kannata säikähtää, jos vaahtokarkkipullissa ei paistamisen jälkeen näytä olevan mitään sisällä. Kukaan ei varmasti ole varastanut vaahtokarkkia, ja jos pulla on pyöritelty huolella, ei se varmasti ole karannutkaan. Se vain sulaa uunissa jättäen pullan sisään aukon. Vaahtokarkin karkaamista ei muuten voi olla huomaamatta, jos niin pääsee tapahtumaan. Ja jos sille pistää pullan sisään seuraksi vaikkapa mustikkaa, karkaaminen on villin lilaa katseltavaa. Viinirypäle sen sijaan ei pääse karkuun. Kokeilimme sitäkin. Mutta se kannattaa syödä varovasti, viinirypäle on vastapaistetun pullan sisällä nimittäin kuumaa kamaa. Polttavan kuumaa... Mausta kai sitten voi olla montaa mieltä.
Lopuksi täytynee suositella kokeilemaan hieman pienemmällä määrällä taikinaa ja ehkä myös aloittamaan leipomisen ennen kovin myöhäistä iltaa, varsinkin jos seuraavana päivänä on tiedossa koulupäivä ja aikainen herätys. Tämän olemme oppineet kantapään kautta, monta kertaa. Muistutamme myös, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, joten
anna pois pullista puolet ja ei muuta kuin tassut taikinaan!
Aivan niin kuin oisin
mennyt pullasta sekaisin.
Tänä yönä voisin
loputtomiin leipoo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti