Harjaa hampaat, huuhdo suu, hammaspeikko lannistuu

Seuraava herkku ei varsinaisesti kuulu Kokeilevan konditorion piiriin, sillä kerrankin sen tekemisessä seurattiin reseptiä. Tosin onhan uuden reseptinkin kokeilu kokeilua. Ja tästä tuli sitä paitsi niin mielettömän hyvää, että pakko se on kanssanne jakaa. Ei tällä kakulla turhaan klassikon mainetta ole!

Kondensoidusta maidosta keitelty toffee on ollut pitkään kokeilulistalla ja viimeinkin se päätyi arvoiseensa tuotokseen. Keittiön uumenissa syntyi siis Banoffee. Vaikka banaani on terveellistä, tätä kakkua ei kyllä varmasti Hammaslääkäriliitto suosittele.
 

Kaakaojauheen olisi saanut kauniimminkin, jos omistaisi tarpeeksi pienen siivilän...

Resepti löytyy suunnilleen jokaisesta ruokablogista ja -lehdestä, me päädyimme ottamaan sen HS:n sivuilta.

Pohja:

250 g digestive-, kaura- tai muita vastaavia keksejä (meillä Digestivejä)

100 g voita tai margariinia

Täyte:

1 tlk (397 g) sokeroitua maitotiivistettä eli kondensoitua maitoa

3 banaania

2 rkl sitruunamehua

2 dl vaahtoutuvaa kermaa

1–2 rkl sokeria

(ripaus pikakahvijauhetta)

Päälle:

kaakao- tai pikakahvijauhetta tai banaaniviipaleita

Irrota maitotölkistä etiketti. Laita koko avaamaton tölkki kattilaan kiehuvaan veteen, niin että tölkki on veden peitossa. Keitä miedolla lämmöllä noin 3 tuntia. Lisää kattilaan vettä keittämisen aikana.

Murenna sillä välin keksit hienoksi ja sulata rasva. Sekoita ainekset yhteen. Laita irtopohjavuoan (halkaisija noin 24 cm) pohjalle leivinpaperi. Painele keksiseos tiukasti vuoan pohjalle ja hieman myös reunoille. (Digestivekekseistä tulee helposti mureneva pohja, kaurakekseistä kovempi.) Anna kovettua hyvin jääkaapissa.

Kun maitotölkkiä on keitetty noin 3 tuntia, ota se pois kattilasta ja anna hieman jäähtyä. Avaa tölkki: maito on kiehunut toffeeksi. Sekoita toffee ja kaada kovettuneen pohjan päälle. Laita vuoka takaisin jääkaappiin, jotta kinuski hieman tanakoituu.

Vaahdota kerma, mausta sokerilla ja halutessasi pikakahvijauheella. Kuori ja viipaloi banaanit. Valuta banaanipalojen päälle vähän sitruunamehua, jotta palat eivät tummu.

Irrota pohja varovasti veitsen avulla vuoasta. Lado banaaniviipaleet kinuskin päälle. (Säästä halutessasi viipaleita kakun koristeeksikin.) Lusikoi banaanien päälle kermavaahto.

Koristele torttu esimerkiksi muutamalla banaaniviipaleella. Banoffeen koristeluun kuuluu perinteisesti kaakao- tai pikakahvijauhe. Sihtaa jauhetta kakun pintaan vasta juuri ennen tarjoilua.

Saattaa kuulostaa monimutkaiselta ja vaivalloiselta, mutta meistä haastavinta oli lähinnä venyttää pinnaa maidon keittämisen ajan. Tahdon kärsivällisyyttä. NYT HETI!

Hahaa! Eipä sitten tehtykään tätä aivan täysin ohjeen mukaan, sillä kaapista ei löytynyt sitruunamehua. Kerrottakoon siis, että banaaninpalaset pysyvät aivan hyvinä kerman alla - vielä parinkin päivän päästä. Pikakahvijauhekin jäi suosiolla pois. Lisäksi käytimme vain kaksi banaania (olivat aika isoja). Eli kakku täyttää sittenkin KK:n vaatimukset! ;)

Kaikkia luonnonlakeja uhmaten, banoffee saattoi muuten olla vielä jopa himpun verran parempaa seuraavana päivänä.

Huonot valokuvaustaidot yhdistettynä Banoffeen värittömyyteen eivät välttämättä houkuttele, mutta älkää antako sen hämätä

Ja sitten varaamaan hammaslääkäriaikaa...

Äidin kasvimaalla, raparperin alla...

Eräänä päivänä tuli eräs porukastamme kotiin muuan kahvilasta ja kertoi nauttimastaan raparperimarenkipiirakasta. Onnekkaasti meiltä sattui löytymään raparperinvarsia, joten oli varsin helppo päättää, miten ilta vietettäisiin. Minkäänlaista reseptiä meillä ei tuon kahvilan herkkuun ollut, eikä omasta viritelmästämme varmaan kovin samanlainen tullutkaan. Etenkään, kun innostus lähti jälleen ihan lapasesta ja lopulta teimme oikeastaan kaksi eri piirakkaa, joista toiseen sovelsimme jo uunijäätelöäkin… Näin syntyi kokeilevan konditorion oma raparperimarenkipiirakka sekä vielä omempi valkosuklaa-uunijäätelö-raparperipiirakka, joka sanaleikkien myötä sai lempinimekseen Varapuuma.

Esiteltäköön ensin tämä  raparperimarenkipiirakka:

murupohja:

3 dl                vehnäjauhjoja

1 tl                 leivinjauhetta

100 g             voita tai margariinia

1 dl                sokeria

1                    kananmuna

raparperihilloke:

tilkka             vettä

3 dl                sokeria

500 g             raparperia

marenki

3 kpl              kananmunan valkuaisia

7 rkl               sokeria

lisäksi valkosuklaata, ihan vaan koska toisilla meistä on tapana tunkea sitä vähän joka paikkaan.

Aloittaa voi valmistamalla raparperihillokkeen: 

pese ja puhdista raparperit, leikkaa varret kuutioiksi ja laita kattilaan. Lisää vesitilkka ja sokerit (ja tilkka tosiaan on tilkka, tähän tarkoitukseen rohkenemme väittää sinun haluavan hilloketta, ei velliä, eli ei intoilla sen veden kanssa, nimimerkillä Hups…). Kuumenna ja kiehauta raparperit tai hauduta kannen alla, kunnes raparperi on sopivan pehmeää (me sitä vesimäärää sieltä hauduttelimme tovin jos toisenkin). Anna jäähtyä.

Siinä hilloketta odotellessa (tai jos on meidän tavoin monta kokkia koheltamassa, voi saada monta sotkua aikaiseksi myös yhtä aikaa) on hyvin aikaa valmistaa 
murupohja:

sotke leivinjauhe vehnäjauhojen sekaan ja lisää joukkoon rasva nokareina. Tillostele näpeilläsi, kunnes jauhot ja rasva muuttuvat muruiksi. Lisää seokseen sokeri ja muna, sekoita tasaiseksi ja painele taikina vuokaan. Pistä uuniin ehkä pariinsataan asteeseen 10 minuutiksi.

Sitten se marenki: 

erottele munista huolella ja varoen valkuaiset ja keksi keltuaisille jotakin muuta käyttöä (esimerkiksi valkosuklaajäädyke, johon itse turvauduimme ja josta kerrottakoon lisää myöhemmin). Vatkaa valkuaiset ja sokeri kiinteäksi vaahdoksi niin, että lisäilet sokeria vähän kerrallaan siinä vatkaillessasi. Jatka vatkaamista niin kauan, että voit kääntää kulhon ylösalaisin massan sieltä putoamatta, mutta älä liikaa intoudu, jottei massasta tule liian kiinteääkään.

Lopuksi kokoaminen: 

levitä raparperihilloke esipaistetulle murupohjalle ja palastele sen päälle valkosuklaata sopivasti. Päällystä marengilla ja tuikkaa koko komeus uuniin. Se, kauanko sen tulee siellä olla ja minkä verran sietäisi olla asteita, jäi meillekin hivenen mysteeriksi… Jos tahtoo marengin pysyvän kauniin vaaleana, mutta kuitenkin paistuvan kunnolla, on syytä harkita matalia lämpötiloja ja kärsivällisyyttä vaativia paistoaikoja. Jos haluaa pinnasta mustaa marenkia, joka on sisältä mössöä, niin sitten varmaan korkea lämpötila on paikallaan ja piirakan voi ottaa hätäisemmin ulos. Itse aloitimme ehkä 150 asteesta ja laskimme sitä pikkuhiljaa lopulta jonnekin satasen tietämille ja piirakka tuli ulos uunista oltuaan siellä ehkä tunnin tahi puolitoista, kun sitten oli leipurin mentävä nukkumaan. Mutta mahottoman hyvää siitä tuli!

No vielä se varapuumasovellus:

Eli muuten ihan sama homma, mutta esipaistetulle murupohjalle läväytettiinkin raparperihillokkeen ja valkosuklaan seuraksi vielä jäätelöä ennen kuin sen päälle levitettiin marenki. Marenki täytyy levittää jäätelön peitoksi huolella, koska uunijäätelön ideahan on siis juurikin siinä, että marenkikerros suojaa jäätelöä sulamiselta ja sitten voidaan kaikki yhdessä ihmetellä, kuinka jäätelö ei ole sulanut, vaikka se juuri oli kovasti lämpimässä uunissa. Sinne se sitten pistetään, lämpöä saa olla semmoset 250 astetta, ja herkkua pidetään uunissa vain muutama minuutti, kunnes marenki saa sopivasti väriä. Ja sitten se syödään heti.

...leipurilla koti oli kultainen.

Minä tahdon jätskiä...

Kokeileva konditorio harhautui jälleen kenties sivuraiteille, mutta eihän meillä ennenkään ole oltu niin tarkkoja. Näin ollen tällä kertaa uuninluukun sijaan avattiin pakastimenovi ja sisälle laitettiin sellaista herkkua, että tätä ei voi olla tekemättä toistekin! Samalla ryhmämme kohtasi uuden innostuksen kohteen tutustuessamme kondensoituun maitoon. On aika esitellä Kokeilevan konditorion kotijäätelö, johon saimme innoitusta Pullahiiren blogista, jonka minttuisista jätskitikuista muovasimme oman mintuttoman versiomme:

Jäätelö
4,5 dl kermaa
1 prk (n. 375g) kondensoitua maitoa (ei keitettynä)
mantelikrokantti- ja suklaarouhetta sopivasti

lisäksi n. 400 g maitosuklaata ja n. 200 g tummaa suklaata kuorrutukseen 

(josta me lopulta kyllä luovuttiin...)

 jätskitikkuja  
(suosittelemme, ovat taatusti tukevampia. Itse turvauduimme jätskitikkujen puutteesta Tiimarin isoihin coctail-tikkuihin, jotka olivat kyllä kivan värikkäitä, mutta jokseenkin huterahkoja... No, kuka arvostaa mitäkin, seurasi tästäkin oma veikeytensä.)

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon kondensoitu maito ja haluamasi höysteet (me siis käytimme mantelikrokantti- ja suklaarouheita, mutta sekaanhan voi kokeilla heittää juttuja oman maun mukaan). Sekoita massa tasaiseksi. Ota muffinssivuoka tai jäätelömuotteja ja täytä ne jäätelömassalla. Jos käytät muffinssivuokaa, laita vuoan päälle tiukasti folio ja paina jäätelötikku keskelle kutakin muffinssikoloa. Paina tikku lähes pohjaan, mutta varo, ettei tikku tule toisesta päästä näkyviin. Nosta levy pakastimeen jäätymään mielellään yön yli. 

Jäätelöiden pakastuttua sulata kuorrutteen suklaat ja kaada korkeaan ja kapeaan astiaan. Lämmitä hieman käsillä kutakin muffinssikoloa kerrallaan, jotta saat jäätelön irti vuoasta. Upota jäätelö suklaaseen, nosta ylös ja anna ylimääräisen suklaan valua takaisin kulhoon. Pidä hetki jäätelöä ilmassa, jotta suklaa hieman jähmettyy ja laita jäätelö sitten kylmäkallen päälle laitetulle leivinpaperille. Näin jäätelön yläpinta ei tule ruman näköiseksi. Nosta jäätelöt pakastimeen odottelemaan tarjoilua. 

Helppoa kuin heinänteko! Harmi, että me vaan ei olla ihan niin taitavia… Kaikki meni hyvin jätskimassan sekoitteluun ja muffinssikoloihin valutteluun asti. Sitten meni soveltamiseksi. Meillä ei siis tosiaan ollut jätskitikkuja eikä sellaisia löytynyt myöskään kaupasta ellei olisi ensin tuhonnut joukon jätskejä, joten kokeiltiin Tiimarin coctail-tikkuja. Ne oli kovasti värikkäitä ja kivoja, joskin myös kokolailla taipuisia ja siinä mielessä hitusen huteria. Ei siinä mitään, satsi pakkaseen ja innolla odottelemaan, mitä tuleman pitää.

Seuraavana päivänä sulateltiin suklaata. Ei mitään ongelmaa, sehän on tuttua touhua. Sen saaminen nätisti jätskien päälle tosin oli sitten sen sortin operaatio, että jäi kyllä tekemättä. Suklaata tuli niin älyttömän paksulti, että vaikka jätskit näyttivät kyllä herkullisilta (ja maistuivat myös!), tuli niistä kerrassaan mahdottomia syötäviä. Päätimmekin tällä kertaa luopua koko suklaasta ja syödä jätskiä sellaisenaan, mikä sinänsä ei kyllä ollut yhtään huono, voitti nimittäin monet kaupan tuotteet ihan mennen tullen. Aivan hullun hyvvää! Ens kerralla tosin taidetaan käydä Ikeasta jätskimuotteja tai tehä suosiolla satsi johonkin isompaan astiaan, josta sitten kaiverrella palloja. Mutta tästä kehitellään vielä!

 Turhaa huoli ois,                          

hammaspeikko kuoli pois,        

vatsatauti vangittiin    
rottakellariin!